Taistelukenttä

Sotilaat marssivat
Kohti vihollista

Rivit kohtaavat
Odottavat tappamista

Asemat muodostuvat
heikot kaatuvat

Ratsuväki rynnistää sivustaan
Yrittävät pelastaa omiaan

Tykkituli laulaa takaa
Panssarit kohdetta etsii

Päältä mäen tarkkailen
käskyjä komentelen

Näen kaukaisuudessa kihon vihollisen..

..hörppään teetä
sotilasta shakkilaudalla siirrän

---

Sananen runosta:
En ajatellut tätä ihan runonmitaksi kirjoittaa, mutta se vain tuli luonnostaan. En tuntenut sellaista flowia kuin yleensä runoja rustatessa. Shakki nyt kuitenkin on lähellä itseä ja pelasin erittäin jännittävän ottelun vastikään.

Odotus

Sua mä odotan
Suunnitelmat tuuletan

Ajattelen aikaa
Meidän taikaa

Odotan tunnin
Odotan toisen
Odotan aamun
Odotan päivän
Odotan illan
Odotan yön

Jaksan odottaa
Vaikka mieli pudottaa

Puhelin varoittaa
odotuksen kohde soittaa

Et voi mua näin pettää
Mieleni pahaksi jättää

Odotin turhaan

Uhrasin mieleni
Uhrasin kehoni
Uhrasin aikani
Uhrasin toiveeni

Turhaan

Virrat tyynet leiskuvat
Minkä vastauksen tuulet kuiskivat

"Ei se mitään"

Ei arvosi putoa
Ei ystävyyttä tuhoa

Muuri

Muurin mä rakennan
Suojaksi sinun ja minun

Muuri kun on valmis
Harjalla sen istun

Näen erämaat kolkot
lehtimetsät vihreät
niityt kauniit
suot upottavat

Haluan sinulle niistä kertoa
huudan, et erota sanoja

Portaat muurilta pois unohdin
Itseni liian ylös nostin

Hetken mietin, päätös

Jalkani ilmaan astuu ja sinulle kerron
Kaiken kauniin, kaiken karun, elämän loiston

Ja kun sinä hymyilet
olen minä jo kuollut

Kylmyys

kylmät on illat
tyhjät näen sillat

Pimeä on taivas
syysmaisema paljas

lämmön tuuli vie
märkä on tie

kylmyys kehoani kiduttaa
Kyyneleen poskelta tiputtaa

Onneksi olet lähelläin

sanat lämpimät
syksyn täyttävät

Varjot

Valo varjon kanssa leikittelee

Hellii, kiusaa ja kilvan toisiaan valloittaa

Varjo ei valoa voi ikinä saavuttaa

Silti.. Valo löytää aina varjon


Kirkkaus voi pimeyteen kietoutua, viipyä, asua.

Hämärä lopulta säteet kultaiset itseensä solmii

Maailma ei ole valoisa, kirkas tai pimeä

Se on aina hämärä.. Silti


Kauneus valon voi polttaa
Kylmyys varjon voi tappaa


Kaiken tämän nyt tiedän, mutta mitä se auttaa..


Kun varjosi minua eniten polttaa.

Sanomaton

Puheesi sanoma on tarkoitettu ystävälle
äänesi kertoo sen muukalaiselle

Kerrot silmiesi tyyneydestä
tarkoitat raivoavaa merta

Sanasi huutavat
kynttilä palaa

Huulesi kuiskivat
Valo jo pakeni

Kuinka.. voit puhua minulle
Katsoa silmiin
ja sanoa..

Kun aikasi ei taivu
edes puoleksi tunniksi

Miksi minun pitäisi
suostua edes vartiksi


Mietin

Olemmeko?
..Olimmeko koskaan?

Ne tuhannet timantit

Näitkö verhot? entä niiden läpi?

Piditkö vuorikiteestä? vaikka siinä oli säröjä?

Polttiko tuli?

Vastaukset tuuli saakoon

Terä karaistiin jo


Auringonlasku.. kaunis loppu
ei, tämä on sateinen

Odotan uutta aamua
herään... valoon

Tai ehkä vain käännän kylkeä

Todellisuuden Valhe

Siellä missä todellisuuteni kohtaa realistisuuden
Siellä missä illuusioni kohtaa todellisuuden

Missä mielikuvani haihtuvat
Missä satuni murenevat

Paikka jossa timantti muuttuu kiveksi
Paikka jossa vesi muuttuu kullaksi

Todellisuus joka maailmani kyseenalaistaa
Todellisuus jossa sääntöni minua pilkkaa

Siellä kiveksi muutun
Itselleni suutun

Pilkka minut syö
Tunteeni lyö

Kukaan ei tuskaani löydä
Mikään ei maailmaani siedä

Palaa valheeseesi
Elä onnellisesti

Tähti Kirkas

Me taivaalla kohtasimme
toisiamme katsoimme

Yhdessä me tanssimme
Yhtäkkiä suutelimme

Hetken lyhyen
näin tulevaisuuden

Tähtinä taivaalla olimme
liian suureksi kävi loistomme

Kaipaan mä sinua ain
Kuolen hiljaa sisallain

Hyvästi

Piiri

piiri ympärilläin
kaikki kädekkäin

kädet yhdessä iloitsevat
tanssivat ja huudahtelevat

keskellä piiriä ei ole kukaan
vaikka hänkin haluaisi mukaan

hyppii, pomppii nauraa
silti on vain ilmaa

keskellä kaikkea..

ei ole kukaan.

Saippuakupla

Täydellisyys
Säröttömyys

Sen sisällä on hyvä olla
Voi leijua kaiken yläpuolella

Silti mietin mitä on tuolla
Allani ulkopuolella

Kaikki niin etäistä on
muut alhaalla kutsuu

Tiedän silti, vain kuplassa voin elää
En ikinä voi löytää terää

jolla puhkaista täydellisyys..

Sinä

Silmämme kohtaavat
ne innosta hohtavat

Seuraatko sinä minua?
Vai seuraanko minä sinua?

Hymy kasvoillani leviää
Sydämeni heltiää

Naurat kun puhun
Aivan punastun

pilvilinnat kohoavat
niiden muurit loistavat

Miksi hymysi katoaa kasvoiltasi?
Miksi katoaa kontakti silmiesi?

Kävelet ohitsein
Kylmä katsein

Suljen luomet silmäni
tunnen piston sydämeni

Pala kurkussani
kyynel poskellani

Pilvilinnani mahtavan tuhoan
uudelleen ne kumminkin rakennan

Masennus minua jahtaa
Mikä häntä ahdistaa

Sen kaiken suljen
Kun kanssasi taas kuljen

Teeruno

Pannu vettä keittelee
veden kanssa leikittelee

Kiehua se jo saa
höyryä puhaltaa

Pois jo otan
näppini poltan

Kaapista astiat
laatikosta lusikat

Tee, sokeri ja maito
hunaja aito

Veden kaadan
korpun annan

Pussia liotan
maitoa lirutan

Sokeria sekoitan
hunajaa puristan

Aromia haistelen
makua maistelen

Kaksi Majakkaa

Kaksi majakkaa vastakkain myrskyssä seisoo,
molemmat omilla luodoillaan.

tarkkailevat murheellisina mietteissään merta,
ilman vapautta, ilman verta

Meri heidän välissään pauhaa vaan,
hetkeäkään ei rauhaa anna.

laivat siinä murheettomina kelluvat
aaltojen armoilla onnellisina lilluvat

seilaavat aaltoja meren,
ylöspäin ja alaspäin.

eivät majakoita huomaa
majakat laivoja tarkkailevat hiljaa

valokeilat, vihreä ja sininen,
laivojen pinnasta heijastuvat..

vastausta saamatta.

valot toisensa kohtaavat,
ne toisiaan katsovat

mutteivät kauaa,
sillä majakkoina heidän täytyy jatkaa

Talvigeddon

Harakka lentää harmaapeitteisen maan yllä.

Lumi on alkanut sulaa, kuolla hitaasti.

Lumenneidon kaunis työ väistyy hirviömäisen jättiläisen..
auringon lämmön tieltä.

Valkoinen on muuttunut harmaaksi,

auringon palvojat ja muut kesäihmiset riemuitsevat
ajatuksella: "se väistyy vihdoin"

minusta he ovat kuin pakanoita jotka palvovat väärää
jumalaa.

mitä niin hienoa paahteessa voi olla? vielä kerran katson
kuolevaa talvea,

vielä kerran kävelen harmailla kadunkäytävillä,

vielä kerran yritän tuntea talven kylmyyden..

mutta se on poissa

Talvi

lumi leijailee hitaasti kohti valkeaa maata
kaikki kiirehtivät sisään kylmyyttä

mutta minä pysyn ulkona ja nautin kun kylmä viima
sivelee kasvojani jäätävällä otteellaan.

katson ympärilläni olevia kiirehtiviä ihmisiä
jotka manaavat valkoista taikaa.

he ovat heikkoja, he eivät ymmärrä talven kauneutta.

lumihiutaleet liimautuvat kasvoihini enkä edes yritä
pyyhkäistä niitä pois.

pureva kylmyys kipristää poskiani mutten halua sen
loppuvan...

kaikki on valkoista, niin yksinkertaista ja kauniin
näköistä.

lumipilvien välistä pilkottaa lämmittämätön aurinko. Lumi on muuttunut kullaksi.. suomen kullaksi